Kevätkisat 2019

PT Espoon kevätkilpailut vuosimallia 2019 pelattiin Leppävaaran Urheiluhallissa 6. ja 7. päivä huhtikuuta. Kisoihin osallistui lopulta poisjäännit huomioiden 174 pelaajaa, joista juniori-ikäisiä oli varsin mukava määrä, eli 59. Epävirallisten laskelmien mukaan startteja (luokkakohtaiset osallistujamäärät yhteensä) viikonlopun aikana kertyi 392.

Kokeilimme kilpailuissamme ensimmäistä kertaa ryhmäjakoa, jossa pelaajat saivat osallistua yhteen luokkaan per ryhmä. Kokeilu onnistuikin hyvin, sillä kilpailuiden aikataulu pysyi suunnitelman mukaisena läpi molempien kilpailupäivien. Kilpailuluokkien jako ryhmiin onnistui myös hyvin, sillä ryhmissä oli erittäin tasaisesti osallistujia. Tosin lauantaiaamun peleihin olisi mahtunut ja toivottu hieman enemmän osallistujia. Kilpailupäivä alkoi jo klo 9, jota seuraaviin kisoihimme pohditaan muutettavaksi hieman myöhäisemmäksi.

Kisojen tarkemmat tulokset SPTL:n sivuilta.

Lauantai 6. huhtikuuta

Lauantain luokkien loppuottelut:

MK GP Mika Räsänen (PT Espoo) - Miikka O'Connor (PT 75) 11-5, 11-4, 11-6
M-2200 Aleksi Räsänen (PT Espoo) - Sami Hattunen (LPTS) 11-6, 11-8, 11-8
M-2000 Tero Tamminen (Espoo) - Meelis Kärner (Espoo) 11-9, 11-5, 8-11, 6-11, 12-10
M-1800 Aki Puustjärvi (BK) - Mika Kettunen (PT-Helsinki) 11-5, 10-12, 11-5, 11-7
M-1600 Vesa Lappi (Wega) - Jari Homanen (HUT) 11-9, 11-9, 11-9
M-1400 Pertti Kainulainen (PT Espoo) - Matias Ylinen (PT Espoo) 11-9, 11-7, 7-11, 11-7
R-1200 (1) Aaro Mäkelä (PT Espoo) - Sanna Harjunpää (KoKu) 11-6, 11-6, 11-3
R-1200 (2) Nuno Marttinen (Maraton) - Pasi Ylinen (PT Espoo) 11-5, 6-11, 11-4, 5-11, 11-6
R-1200 (3) Raimo Peuranen (HäKi) - Juulia Kauppinen (OPT) 11-7, 11-4, 10-12, 13-11
M-1000 Jesse Ikola (KoKu) - Kukk Celly (TIP-70) 4-11, 11-9, 11-8, 9-11, 11-7
MJ-14 GP Rasmus Vesalainen (KoKa) - Risto Jokiranta (YPTS) 11-8, 11-6, 11-5
Juniorit-1000 Nuno Marttinen (Maraton) - Eeli Lauritsalo (Maraton) 5-11, 11-4, 11-6, 11-7

Lauantain pelit aloitettiin Rating-1200, MJ-14 GP ja M-2000 -luokilla. 14-vuotiaissa GP-pisteitä lähti tavoittelemaan 7 osallistujaa. Luokan voittajaksi pelasi Kosken Kaiun Rasmus Vesalainen voittaen loppuottelussa YPTS:n Risto Jokirannan erälukemin 3-0. Alkulohkossa tulos oli ollut vielä päinvastainen Riston voittaessa Rasmuksen. Rating-1200 -luokassa 24 osallistujaa jaettiin kolmeen eri tasoryhmään ratingpisteiden perusteella. Ryhmien voittajiksi selvisivät PT Espoon Aaro Mäkelä, Maratonin Nuno Marttinen sekä HäKin Raimo Peuranen. Cup-systeemillä pelatun M-2000 -luokan voittoon ylsi järjestävän seuran Tero Tamminen, joka yllätti loppuottelussa toisen espoolaisen, Meelis Kärnerin viidennen erän jatkopalloilla. 

Aamun pelien jälkeen vuorossa olivat M-1800, M-1400 ja M-1000 -luokat. 1800-luokassa osallistujia oli peräti 32 ja luokkavoittoon ylsi BK:n Aki Puustjärvi, huolimatta alkulohkon tappiostaan TIP-70:n Daniel Tranille. Danielin pelit luokassa päättyivät kuitenkin jo heti ensimmäisellä jatkokierroksella Tampereen Jan Mäkelälle, joka ylsi tässä luokassa lopulta mitaleille ainoana juniorina. 1400-luokka pelattiin 22 osallistujan kesken ja tästä muodostui espoolaisten hallitsema luokka, sillä voittajaksi pelasi Pertti Kainulainen, joka kukisti loppuottelussa Matias Ylisen. Espoolaisten panosta täydensi hienosti Yuri Afanassiev, joka eteni aina semifinaaleihin asti. Luokan toinen semifinalisti oli SeSi:n Sakari Paaso, joten myös junioreiden menestys tässä luokassa oli huomattava. 1000-luokka pelattiin cup-muotoisena 13 osallistujan kesken ja tästäkin muodostui ilahduttavasti junioreiden näytös, sillä voittaja oli KoKun Jesse Ikola sekä kolmansia Aleksi Ikola ja Nuno Marttinen.

Iltapäivällä pelattiin Juniorit-1000, MK GP ja M-1600 luokat. Junioreihin osallistui hienosti peräti 18 nuorta ja loppuottelu oli Maratonin jäsenten välinen, jossa päivän menestyjä Nuno Marttinen voitti Eeli Lauritsalon erälukemin 3-1. GP-luokkaan osallistui 27 pelaajaa. 

Sunnuntai 7. huhtikuuta

Sunnuntain luokkien loppuottelut:

MK Aleksi Mustonen (TIP-70) - Aleksi Räsänen (PT Espoo) 11-4, 11-3, 11-6
M-1900 Risto Jokiranta (YPTS) - Okko Vanhala (PT Espoo) 11-9, 5-11, 12-10, 11-8
M-1700 Tapio Passinen (PT Espoo) - Hannu Löppönen (BK) 10-12, 11-9, 13-11, 6-11, 13-11
M-1500 Ella Kellow (MBF) - Christian Klein (PT Espoo) 11-4, 6-11, 8-11, 11-9, 11-9
M-1300 Christoffer Pörn (Halex) - Börje Ström (KoKu) 11-9, 11-4, 11-9
R-1100 (1) Valtteri Taive (TIP-70) - Stefan Strand (GraPi) 8-11, 11-8, 12-10, 11-6
R-1100 (2) Ibrahim Tajuddin (PT Espoo) - Aleksi Ikola (KoKu) 11-5, 11-7, 9-11, 11-7
M-1000 I. Tajuddin (PT Espoo) - Timo Averjanov (Spinni) 8-11, 10-12, 12-10, 13-11, 11-6
MJ-17 GP Arttu Pihkala (PT Espoo) - Sam Khosravi (KoKa) 11-5, 11-5, 4-11, 11-5
Juniorit (1) Sakari Paaso (SeSi) - Matias Ylinen (PT Espoo) 11-8, 11-8, 9-11, 11-7
Juniorit (2) Valtteri Taive (TIP-70) - Juulia Kauppinen (OPT-86) 8-11, 11-3, 11-5, 4-11, 11-7
PK Santeri Ilonen (TIP-70) - Miska Laulajainen (PT Espoo) 3-11, 3-11, 11-6, 11-6, 11-5

Sunnuntaina pelit aloitettiin MK, M-1000, Juniori-rating ja pingiskoulu -luokilla.  MK-luokkaan starttasi 18 pelaajaa ja luokan yllätyksestä vastasi järjestävän seuran Aleksi Räsänen, joka voitti puolivälierässään Pekka Ågrenin ja välierässä vielä Jani Jormanaisen. Loppuottelussa TIP-70:n Aleksi Mustonen oli kuitenkin pysäyttämätön. Junioreiden rating-luokkaan osallistui yhteensä 17 junioria. Luokka pelattiin kahdessa ryhmässä ja voittajiksi selvisivät Seinäjoen Sakari Paaso ja Tikkurilan Valtteri Taive. Espoolaistenkin panos oli hieno, sillä seuramme valtasi muut 1. ryhmän mitalit.

Päivällä pelejä jatkettiin M-1900, M-1500 ja Rating-1100 -luokilla. 1900-luokan mitaleja lähti tavoittelemaan 31 pelaajaa. YPTS:n 14-vuotias Risto Jokiranta osoittautui hieman yllättäen (10. sijoitettu) etevimmäksi voittaen loppuottelussa 1. sijoitetun PT Espoon Okko Vanhalan erin 3-1. 1500-luokkaakin hallitsi juniori, sillä voittajaksi peräti 33 pelaajan joukosta selviytyi MBF:n Ella Kellow (13-v). Rating-1100 -luokka pelattiin kahdessa 8 pelaajan ryhmässä. Molempien ryhmien voittajiksi selviytyi päivän tuplavoittajat; ylemmän ryhmän mestari Valtteri Taive ehti voittaa aiemmin juniorit ja alemman ryhmän voittaja PT Espoon Ibrahim Tajuddin vastaavasti aamun M-1000 -luokan.

Iltapäivällä aloitettiin vielä MJ-17 GP-luokka sekä M-1700 ja M-1300 -luokat. Juniori-luokan (11 osallistujaa) voittaja oli ylivoimaisesti Espoon Arttu Pihkala. M-1300 -luokkaan lähti mukaan 16 pelaajaa ja voittajaksi pelasi Halexin Christoffer Pörn, vaikka hän pääsi poolistaan jatkoon vasta eräsuhdelaskennan kautta! PT Espoon mitalitiliä kartutti Aaro Mäkelä sijoittuen luokan kolmanneksi. 1700-luokkaan osallistui 27 pelaajaa. Kisojen viimeisenä pelatun luokan mestariksi kruunattiin Espoon Tapio Passinen. Helpolla voitto ei irronnut, sillä sekä semifinaali että loppuottelu oli viiden erän matseja. Ja tietenkin kisojen viimeinen peli eteni aina viidennen erän jatkopalloille asti!