|
Kuinka käy Vesku Jormanaiselta rock'n roll... eikun alakierre?
Kuten kaikki ajan hermolla elävät pöytätennisihmiset tietävät, että
lähestymässähän on koko pöytätenniskauden kauden päätapahtuma eli
veteraanien SM-kilpailujen pääluokan IK-50 voittokamppailu.
Koko Espoon salihan elää kihelmöivän jännityksen vallassa kuinka
tämä espoolaisen pöytätenniksen oma juniorikasvatti muutaman vuoden
(ja kilon ja hiuksen) takaa onnistuu raivaamaan tiensä tähän
pöytätennisuransa huipennukseen. Esimerkiksi Jormanaisen tinkimätön
fyysinen treenaus nykytekniikan avulla (esim. lenkkeilyt Postin
sähkömopon avulla) antaa aivan ylivoimaisen etulyöntiaseman
vastustajiin nähden ja saattaa heidät fyysisen romahduksen partaalle
jo alkupooleissa. Siinäpä olisi oppia harjoittelusta meille kaikille.
Teknisen taituruuden hiomiseen Jormanainen on keskittynyt viime
aikoina erityisen huolellisesti. Hän on poistanut lyöntivalikoimastaan
täysin turhat yläkierrelyönnit muuten kuin aivan äärimmäisissä
hätätapauksissa ja keskittynyt vain alakierteisiin. Näillä
alakierrepiiskauksillaan hän kurittaa lähes itsevaltiaan tavoin salin
juniorikuntaa ja myös varttuneenpaa sukupolvea lukuunottamatta
muutamaa (kymmentä) poikkeusta. Tuommoista pallotaituruutta kyllä
jaksaa ihailla.
Viimeisimpien, lähinnä psykologiseen sodankäyntiin liittyvien huhujen joukkoon on varmaan liitettävä maininta Jormaisen aikomuksista
siirtyä liimauksen käyttöön veteraanikisoissa tehostaakseen alakierteen
leijamaisia ominaisuuksia. Ja jännitys sen kun kasvaa. Tavallisestikin
tietämättömien lähteiden mukaan ITTF:n teknisen komitean viralliset
liimanhaistajat on kyllä hälyytetty suorittamaan tarkastusisku
Hyvinkäälle nimettömän paljastussoiton vuoksi. Eihän tuossa iässä
enää lotrata liiman kanssa!
Espoolaisten pelaajien keskuudessa virinnyt hajanainen keskustelu
kannatusjoukkojen lähettämisestä tähän uuden vuosituhannen
merkkitapahtumaan ei vielä ole johtanut bussien varaukseen mutta
banderollien maalaajat ovat kyllä huhujen mukaan
valmistautumassa....
Nimim: "Varataanko Länsi-Auto Areena juhlia varten?"
|