Joukkueet 2021-22

PT Espoon sarjajoukkueet kaudella 2021-22

PT Espoolla oli kaudelle 2021-22 yhteensä 12 joukkuetta eri sarjatasoille SM-sarjasta 4. divisioonaan. Edustusjoukkueemme pelasi jo 17. perättäisen kautensa pöytätenniksen miesten SM-sarjassa. Tavoitteena oli mitali ja PT Tapiolan säilyminen sarjassa. Ykkösjoukkueemme kausi olikin erinomainen ja joukkue oli viimeiseen runkosarjakierrokseen saakka kärkipaikalla, ja sijoittui lopulta perussarjan toiseksi. PT Tapiolalla oli alusta saakka vaikeampaa ja viimeisessä turnauksessa tulleet kauden ainoat voitot eivät riittäneet tasaisessa ja tasokkaassa sarjassa säilymiseen. Lopputurnauksen espoolaiset aloittivat väkevästi voittamalla semifinaalissa hallitsevan mestarin PT 75:n 4-1 lukemin. Loppuottelussa vastaan asettui runkosarjan voittaja PT-Helsinki, joka oli lopulta kuitenkin etevämpi otteluvoitoin 4-3.

Kauden muita kohokohtia oli PT Espoon voittama miesten joukkueiden Suomen mestaruus ja edustusjoukkueen osallistuminen European Trophy -turnaukseen Tallinnassa. Naisten puolella espoolaiset saavuttivat hopeaa joukkue-SM:ssä ja osallistuivat myös pitkästä aikaa järjestettyyn Suomen ja Viron yhteiseen Naisten liigaan, jossa loppusijoituksemme oli 6. kahden voiton siivittämänä.

PT Espoo

Sarja: SM-sarja
Pelaajat: Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen, Mika Räsänen
Saavutukset: SM-sarjan voitto vuosina 2008, 2010, 2016 ja 2018 sekä Joukkue-SM-kisojen mestaruus vuosina 2007, 2009, 2013, 2015, 2020 ja 2021
Loppusijoitus:
 Runkosarjan 2. ja SM-lopputurnauksen hopea

PT Tapiola

Sarja: SM-sarja
Pelaajat:  Huy Chau, Lauri Hakaste, Jani Jormanainen, Toni Soine
Loppusijoitus: Runkosarjan 8. ja putoaminen 1. divisioonaan

PT Espoo 3

Sarja: 1. divisioona
Pelaajat: Xisheng Cong, Pauli Hietikko, Meelis Kärner, Matias Ojala, Tero Tamminen
Loppusijoitus: Runkosarjan 9. ja putoaminen 2. divisioonaan

PT Espoo 4

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko B
Kevätkausi: Alempi jatkolohko AB
Pelaajat: Alexey Kirichenko, Sveta Kirichenko, Jukka Nieminen, Zhuoping Yan
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 8. ja putoaminen 3. divisioonaan

PT Espoo 5

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko C
Kevätkausi: Alempi jatkolohko CD
Pelaajat: Akeem Adewole, Otto Boije, Sami Järvinen, Tom Kraemer, Okko Vanhala

Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 5. ja putoaminen 3. divisioonaan

PT Espoo 6

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko C
Kevätkausi: Alempi jatkolohko CD
Pelaajat: Hannu Hyyppä, Tapio Passinen, Jyri Peltonen, Joni Rahikainen, Jussi Rahikainen, Tero Tamminen
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 2. ja säilyminen 2. divisioonassa

PT Espoo 7

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi:
Kevätkausi:
Pelaajat: -
Loppusijoitus: Joukkueeseen ei riittänyt pelaajia, ja joukkue luopui sarjapaikasta

PT Espoo 8

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko 3E
Kevätkausi: Alempi jatkolohko EF
Pelaajat: Esa Ahde, Tuukka Kapanen, Antti Koivisto, Joonas Kokko, Timo Korhonen
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 3. ja säilyminen 3. divisioonassa

PT Espoo 9

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko 3B
Kevätkausi: Alempi jatkolohko AB
Pelaajat: Antti Hynninen, Arto Kangas, Tuomas Lackman, Måns Paul
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon voitto ja säilyminen 3. divisioonassa

PT Espoo 10

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi:  Lohko 3D
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko CD
Pelaajat: Yuri Afanassiev, Joonas Kivimäki, Sam Li, Aaro Mäkelä, Matias Ylinen
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 7. ja säilyminen 3. divisioonassa

PT Espoo 11

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko 3A
Kevätkausi: Alempi jatkolohko AB
Pelaajat: Pertti Kainulainen, Christian Klein, Trung Nguyen, Janne Tukkinen
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 6. ja putoaminen 4. divisioonaan

PT Espoo 12

Sarja: 4. divisioona
Syyskausi: Lohko 4A3
Kevätkausi: Keskimmäinen jatkolohko
Pelaajat: Katrin Looke, Eleonoora Roosioks, Alisa Sinishin, Yang Yixin, Sonja Ylinen
Loppusijoitus: Keskimmäisen jatkolohkon voitto ja säilyminen 4. divisioonassa

PT Espoo 13

Sarja: 4. divisioona
Syyskausi: Lohko 4A1
Kevätkausi: Alimmainen jatkolohko
Pelaajat: Aleksej Kolga, Jaakko Larva, Kimmo Pihkala, Pasi Ylinen
Loppusijoitus: Alimmaisen jatkolohkon 3. ja säilyminen 4. divisioonassa