Historian ensimmäiset (?) PT Espoon mestaruuskilpailut pelattiin Tuulimäessä lauantaina 30.12.2017. Osallistujia oli mukavasti 28, jotka jaettiin lopulta kolmeen eri ryhmään rating-sijoitusten perusteella. Lisäksi kilpailussa pelattiin nelinpeli, jossa peliparit arvottiin ratingiin perustuen siten, että ensimmäiseksi sijoitettu pelasi viimeiseksi sijoitetun kanssa, toiseksi sijoitettu toiseksi viimeisimmän kanssa ja niin edelleen.
Ryhmässä 1 kahdekan pelaajaa jaettiin kahteen 4 pelaajan alkulohkoon. Ykkös- ja kakkossijoitetut Mika Räsänen ja Toni Soine etenivät tappioita semifinaaleihin, mutta kahdesta muusta välieräpaikasta käytiin tiukkaa vääntöä. A-lohkosta välieräpaikan otti eräsuhteen turvin Meelis Kärner ja B-lohkossa Aleksi Räsänen voitti ratkaisevassa ottelussa viidennessä erässä Jussi Rahikaisen. Lopulta Mika ja Toni selvittivät odotetusti tiensä finaaliin, jossa Toni otti voiton erälukemin 3-1.
Ryhmään 2 osallistui samaten 8 pelaajaa, jotka jaettiin kahteen 4 pelaajan alkupooliin. Ryhmä osoittautui erittäin tasaiseksi, sillä esimerkiksi ykkös- ja kakkossijoitetut Marek Viskman ja Sam Li tippuivat jo lohkovaiheessa. Voiton nappasi lopulta Otto Boije, joka kukisti loppuottelussa Tuukka Kapasen.
Ryhmässä 3 osallistujia oli 12, jotka pelasivat kolmessa 4 pelaajan alkupoolissa. Alkupooleissa yllätyksistä vastasivat nuoret; Joni Rahikainen voitti hyvällä pelillä Ismo Suihkon ja Sofia Sinishin eteni jopa ykkösenä jatkoon poolistaan. Lopulta ryhmän voittajaksi pelasi Joonas Kivimäki kukistettuaan loppuottelussa Vesa Jormanaisen.
Iltapäivällä pelattiin vielä nelinpeli, jossa voiton nappasivat varmasti pelanneet Jyri Peltonen ja Jukka Nieminen. Toiseksi sijoittuivat ehkä hieman yllättäen kahden vasenkätisen yhdistelmä: Sam Li ja Antti Hynninen. Tapahtuma oli kaikkinensa onnistunut, mille on tarkoitus saada jatkoa tulevina vuosina. Päivän aikana pelattiin monta tasaista ottelua hyvässä hengessä!